Toinen suomalainen ja sisustuksellinen jättiläinen on Iittala. Myös Iittalalla on
verkkokauppa, joka esittelee tämän hetken uutuuksia. Mallisto nimeltään Ultima Thule muun muassa viettää 50-vuotisjuhlavuottaan. Tämän kunniaksi tämä tunnettu sarja on puettu sinisen ja harmaan sävyihin. Myös Muumit jaksavat ihastuttaa ihmisiä edelleen uusilla Iittalan tuotteilla.
Monet keräävät ylipäätään Iittalan tuotteita. Muumi-tuotteita taidetaan keräillä ihan maailmanlaajuisesti. Monella ihmisellä onkin varmaan oma suosikkinsa Iittalan mallistosta. Minulla tämä suosikki on muun muassa Ultima Thule.
Iittala tunnetaan loistavasta tuotannostaan nykyään niin lasin kuin keramiikankin saralla. Iittalan tarina alkoi jo vuonna 1881, kun lasitehdas perustettiin Iittalan kylään, eteläiseen Suomeen. Ensin Iittalan toiminta oli puhalletun, puristetun, hiotun ja kaiverretun lasin tuotantoa. Mallit olivat siihen aikaan mannermaisia. 1900-luvun alussa Iittala jo siirtyi modernimpiin malleihin, ollen edelläkävijänä maailmassa alallaan jo tuohon aikaan. Iittalan suuri läpimurto tapahtui 1930- ja 1940-luvuilla, kun suunnittelijoina toimivat alan edelläkävijät. Suuret suomalaiset muotoilijat olivat silloin tekemässä mallistoja Iittalalla. Näihin suunnittelijoihin lukeutuvat Alvar Aalto, Aino Aalto ja Kaj Franck.
Myös Oiva Toikan lasilinnut tunnetaan yleisesti niin Suomessa, kuin muuallakin maailmassa. Nämä hieman humoristiset lasilinnut jaksavat ilahduttaa niin minua, kuin muitakin suomalaisia, vuosi vuoden jälkeenkin. Toinen aivan ihana tuote on Aarre-malliston seinäkorut. Aarre onkin kunnianosoitus tälle lasimestarille ja professorille, Oiva Toikalle.
Nykyään Iittala tekee yhteistyötä niin nuorien suunnittelijoiden kanssa, kuin kunnioittaa myös vanhempia, klassikoksi muodostuneita mallejaan. Nuorista suunnittelijoista Iittalalla tunnetaan erityisesti Klaus Haapaniemi. Hänen omintakeiset kuviointinsa esiteltiin Iittalalla Taika-malliston muodossa. Hänen suunnittelemasta mallistostaan tuli hurjan suosittu, niin Suomessa kuin maailmallakin. Tämä puolestaan johti siihen, että Iittala otti lisää Klaus Haapaniemen kuvituksia valikoimiinsa. Myös Taika-mallisto on kasvanut. Iittalalla on myös myynnissä Klaus Haapaniemen suunnittelemia veikeitä lasisia kettuja.
Moni tuntee varmasti myös Mariskoolit. Monella suomalaisella on tällainen lasiesine kotonaan, eikä aika ole syönyt vielä tänäkään päivänä niiden viehättävyyttä, kattauksessa tai sisustusesineenä. Mariskooleja saa, ja on pitkään saanut, myös lukuisissa eri väreissä. Moni kerää näitä lasisia esineitä eri värisinä. Ainakin minun kotiini mahtuu aina yksi Mariskooli lisää. Iittalan mattakirkas Mariskooli on ainakin todella kaunis ja upea, ja haluaisin sellaisen myös itselleni kotiin.
Iittalalla on, verkkokaupan lisäksi, myymälöitä Suomessa kuin myös muualla maailmalla. Tämän lisäksi Iittalalla on myös useita outlet-myymälöitä. Näistä myymälöistä voi sitten tehdä löytöjä omaan kotiin tai vaikka lahjoina vietäväksi muille ihmisille. Iittalan myymälöissä onkin ihanaa se, miten lasiesineitä pääsee ihastelemaan ja koskemaan, ennen kuin hankkii oman suosikkinsa kotiin. Myös Iittalan verkkokaupassa on oma Löydöt-osastonsa.