Marimekko on tunnettu suomalainen sisustusmerkki, joka toimii myös verkossa. Marimekon verkkokaupan valikoimissa on ainakin heidän uusimpia uutuuksiaan. Tällä hetkellä Marimekon uusin syysmallisto on myynnissä verkkokaupassa. Tämän syksyn kodin mallisto näyttää mustavalkoisen graafiselle, jota on terästetty rauhallisella ruskealla ja harmaalla. Nämä kodin esineet tuntuvat leikkivän erilaisilla heijastuksilla ja nojaavan muotokielessään vahvasti materiaaliin, jota esineissä on käytetty. Myös klassikkotuotteita on tuotu esille heidän verkkosivuillaan. Tätä pidän todella hienona asiana. Marimekon muotokieli kun ei ole väistymässä minnekään. Moni ihminen on tainnut jo vuosia etsiä näitä klassikkoja omaan kotiinsa myös kirpputoreilta.
Marimekko on perustettu vuonna 1951 ja tunnetaan hyvin maailmalla. Heidän ikoniset kangasmallistonsa ovat siis jo vuosikymmeniä koristaneet ainakin suomalaisten koteja. Moni suomalainen onkin hyvinkin kiintynyt heidän malleihinsa. Varsinkin Unikko-kangas tunnetaan lähes kaikkialla maailmassa, ja liitetään ihmisten mielikuvissa Suomeen. Heidän verkkosivuillaankin todetaan Marimekon luovan omanlaista elämäntapaansa. He ovat myös vieneet omaa Suomi- kuvaansa minun mielestäni vahvasti maailmalle.
Minun mielestäni Marimekko on idyllinen ja omaleimainen edelläkävijänsä tänäkin päivänä. He myös taatusti seuraavat aikaansa tarkasti. Tärkeää tässä brändissä on myös se, että Marimekko on merkki, johon voi luottaa. Tällä tarkoitan sitä, että heidän mallistonsa ja tuotteensa yhdistetään todella korkean luokan laatuun. Tämä tekee merkistä luultavasti niin kestävän, kun se jo vuosikymmeniä on ollut. Samalla he ovat vieneet suomalaista suunnittelua maailmalle ja tehneet siitä tunnetumpaa maailman laajuisesti.
Myös uusia nuoria suunnittelijoita on palkattu Marimekolle töihin. Muun muassa suunnittelukilpailuilla on etsitty uusia lahjakkuuksia Marimekon riveihin. Arvostan Marimekkoa myös siinä mielessä, että nuorille suunnittelijoille on annettu niin suuri tehtävä ja vastuu, kuin mitä Marimekolla työskentely vaatii. Nämä työt ovat tuoneet myös hyvin paljon näkyvyyttä näille suunnittelijoille.
Marimekon kankaita myös painetaan Suomessa. Helsingissä sijaitsevassa kangaspainossa painetaan muun muassa metreittäin myytävät kankaat. Tässä kangaspainossa painetaan vuosittain yli miljoona metriä kangasta. Marimekko myös kertoo, että tällä kangaspainolla on edelleen hyvin suuri merkitys heille myös suunnittelun kannalta. Tätä pidän hienona ja kauniina asiana. Positiivista on myös se, että Marimekko on halunnut pitää myös tuotantoaan Suomessa. Tämä mielestäni kannattaa myös jatkossa, koska näen Marimekon, maailman laajuisesta suosiostaan huolimatta, edelleen juuri suomalaisten ihanteena ja ylpeytenä.
Vuosien varrella Marimekko on laajentanut valikoimaansa myös muihin sisustustuotteisiin, unohtamatta omaa, Marimekkoon liitettävää muotokieltään. Ketä tahansa ilahduttaa vaikka lahja Marimekon kaupasta. Mielestäni tällä lahjalla voi varsin hyvin viedä palan Suomea vaikka ulkomaille saakka. Toki Marimekolla on myös vaatemallistonsa. Näistä vaatteista tunnetuimmat ovat kai nimeltään Jokapoika eli Marimekon suunnittelemasta Piccolo- kankaasta valmistetut paidat.
Marimekolla on myös useita kivijalkamyymälöitä pitkin Suomea. Marimekon myymälöissä on myös ompelupalvelu, jolla voi teettää haluamansa tuotteen valitsemastaan kankaasta. Monella paikkakunnalla on myös Marimekon outlet-myymälä, joista voi tehdä loistavia löytöjä itselleen ja kotiinsa. Tämän lisäksi Marimekon myymälöitä näyttää olevan ympäri maailman. Ainakin 17:ssä eri maassa, Suomen lisäksi, myydään heidän tuotteitaan. Kyseessä on siis suuri, suomalainen ja hyvin tunnettu lifestyle-merkki, joka jaksaa ilahduttaa niin suomalaisia kuin ulkomaalaisia ihailijoitaan edelleen.