Suomalaista antiikkia myy muun muassa Hagelstam & Co. Hagelstam & Co:lla on myös oma toimistonsa Helsingissä. Heillä on myös verkkosivustonsa, jossa kerrotaan muun muassa heidän järjestämistään ajankohtaisista huutokaupoista. Hagelstamin Huutokaupat perustettiin vuonna 1979. Tästä lähtien he ovat keskittyneet myymään taide-esineistöä sen kaikissa muodoissaan.
Hagelstam & Co:lla on useita tapoja, joita voi käyttää ostaakseen tavaraa heidän huutokaupoistaan. Kaikki huutokaupoissa oleva esineistö on kuitenkin esillä heidän verkkosivuillaan ennen huutokauppaa. Heidän verkkosivuillaan voi myös antaa ennakkotarjouksia myytävänä olevista esineistä. Myös puhelimella voi tehdä tarjouksia, mutta tämä pitää ilmoittaa ennen huutokaupan alkua heille vaikkapa toimistoon.
Suomessa on paljon hyvää antiikkia. Varsinkin taiteellisesti arvossa olevaa antiikkia voi löytää huutokaupoista. Tosin antiikkia on yleensä myynnissä siellä, mistä sitä päättää etsiä itselleen. Antiikkia on kuitenkin hyvä ostaa arvostetulta huutokauppakamarilta, mikäli haluaa olla varma, että ostettu esineistö on hyvässä kunnossa ja sitä, mitä on etsinyt itselleen.
Huutokauppoihin, ja Hagelstam & Co:lle, varsinkin on myös helppo myydä, jos vain on tavaraa, jota he ovat erikoistuneet myymään. Hagelstam & Co tarjoavat myös suuntaa antavaa arviointia sähköpostitse. Jos haluaa myydä heille esineistöään, voi myös käydä heidän toimistollaan tai pyytää arvioitsijan kotiin asti. Tällöin saattaa olla, että oma esine päätyy lopulta huutokauppaan asti.